Kauan sitten oli kylä nimeltä Los Härmälä.
Se oli puoliksi autio, sillä siellä asui melko vähän asukkaita. Siellä tapahtui
ihmeitä. Tavaroita katosi ja aseita asekaupasta varastettiin. Mitä oli
tekeillä?
Eräänä päivänä kylään tuli muukalainen.
Hänellä oli kädessään salkku ja toisessa kädessä suurennuslasi. Hän huomasi,
että kaduilla juoksi ihmisiä. Tai oli siellä joukossa yksi lammas ja porsaskin.
Muukalainen oli hämillään. Hän pysäytti yhden ihmisistä ja kysyi mitä oli
tekeillä. "Haamu on kylässämme!" maalaishulluksi esittäytynyt mies
huusi. "Vai haamu", ajatteli muukalainen. "Siitä täytyykin ottaa
selvää..."
Muukalainen kyseli ihmisiltä kaikenlaista ja
myös lampaalta, joka osasi puhua. Sen nimi oli Late. "No...no...
MÄÄ!" Late karjaisi ja juoksi tiehensä kuin päätön kana. Muukalainen
kyseli eräältä naiselta, joka esittäytyi kirjastonhoitaja Hannaksi. "No
olen nähnyt jotain outoa kirjaston viereisessä olevassa autiotalossa. Viimeiset
kaksi viikkoa olen asunut serkkuni luona, sillä en uskalla olla enää
kirjastossa. Minun oli pakko sulkea se. Kaiken lisäksi kotini on
kirjastossa", Hanna piipitti yllättävän rauhallisesti.
Muukalainen lähti etsimään Lamborghinia,
josta Hanna oli kertonut. Lopulta hän löysi autiotalon, jonka edessä oli
Lamborghini. Hän katsoi sitä silmät säihkyen. Se oli upean kiiltävä. Vasta
pesty. Joku oli selvästikin käyttänyt sitä. Hän veti henkeä, käveli eteenpäin
ja astui sisään autiotaloon. "Aika kotoisa", muukalainen mietti
itsekseen. Talo oli siisti ja vanhanaikainen. "Ei yhtään niin ränsistynyt
kuin ajattelin", hän mietti.
Yhtäkkiä jokin keskeytti hänen ihastelunsa.
Ylhäältä yläkerrasta kuului ääntä. Kuin rallattelua. Muukalainen alkoi väristä.
"Muistan kun olin pieni, kun äiti varoitti minua aaveista", hän
mietti. Mutta koska Muukalainen oli pelostaan huolimatta utelias, hänen oli
pakko mennä katsomaan mistä ääni tuli. Kun hän asteli lähemmäksi, rallattelu
koveni kovenemistaan. Nyt se kuulostikin enemmän hoilottelulta.
Kun hän viimein oli pääsyt ylös, hän
piiloutui kirjahyllyn taakse. Kun hän kurkisti sen takaa, hänen vatsansa meni
sekaisin. Siinä seisoi ihka oikea aave! Itse asiassa se näytti siivoavan.
Yhtäkkiä kirjahyllyn yksi kirja putosi suoraan Muukalaisen varpaille.
"JAAAUUTS!" muukalainen karjaisi. Aave pelästyi niin, että se
pomppasi ainakin kaksi metriä ilmaan.
Kun he siinä olivat tuijotelleet toisiaan
tarpeeksi kauan, aave ryhdistäytyi ja esitteli itsensä: ”Minä olen aave nimeltä
Aave. Kuka sinä olet”, Aave sanoi ojentaen kätensä. "Minä olen muukalainen
nimeltä Muukalainen, Muukalainen vastasi hieman hämmentyneenä. "Mikä on
asiasi", Aave kysyi kohteliaasti. "Tietäisitkö sinä miten saisin
ihmiset rauhoittumaan?" Muukalainen kysyi. "Minä tiedän! Sano heille,
että sinä pelotit minut pois. En katsos tahtoisi lähteä täältä", Aave
sanoi innoissaan. Niinpä sitten parin päivän päästä kylässä vallitsi
onnellisuus. Muukalainen jäi asumaan autiotaloon ja Hanna uskalsi muuttaa
takaisin kirjastoon. Mutta kukaan ei tiedä, että Muukalainen ei asu yksin.
Joskus saattaa nähdä, kun hän pelaa shakkia yksinään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti